Diivan kanssa noutotreenaminen on ollut aikaavievää ja välillä tuskaistakin puuhaa. Milloin palautuksessa on ollut ongelmia, milloin koiraa on kiinnostanut
ihan muut jutut enemmän. Riistan, etenkin varisten, kanssa on ongelmia ollut paljon. Toimiminen häiriössä on ehkä aiheuttanut eniten harmaita hiuksia. Paineet
on kovat kun Diiva saa yleisöä, silloin unohtuu asia jos toinenkin. Syksyllä 2011 saatiin kuitenkin tilanne hiottua ahkeralla kimppatreenaamisella siihen kuntoon,
että Diiva läpäisi neljännellä yrittämällä taipumuskokeen Mjösundissa. Nyt keskitytään maltin kehittämiseen ja katsotaan myöhemmin miten noutoharrastuksen
kanssa edetään. Diivan riistainnolla WT-kokeet voisivat olla lähempänä todellisuutta kuin NOME-B, mutta sitä ennen pitäisi malttia ja tottelevaisuutta kehittää.
Ainakin omaksi iloksi noutotreenejä tullaan harrastamaan myös jatkossa.
Tulokset
Noutajien taipumuskoe, 16.10.2011 Mjösund, Risto Aaltonen, NOU 1
Sosiaalinen käyttäytyminen: Vilkas koira. HYV
Uimahalu: Hyvä. HYV
Hakuinto: Työskentelee vaihtelevalla temmolla. HYV
Noutohalu: Roikkuu kaikilla riistoilla, ottaa kuitenkin oma-aloitteisesti. HYV
Nouto-ote: Pinnallinen. HYV
Palauttaminen: Jättää joitakin palautuksia kesken, noutaen ne kuitenkin ohjaajalle. HYV
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen. HYV
Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä itseluottamus. HYV
Yhteistyö: Koiraa ohjataan rauhallisella tyylillä. HYV
Yleisvaikutelma: Vilkas koira, joka tyskentelee hyvällä vauhdilla, empii kaikilla riistoilla hieman, mutta noutaa kuitenkin oma-aloitteisesti. HYV
Noutajien taipumuskoe, 24.9.2011 Hattula, Maarit Nikkanen, NOU 0
Sosiaalinen käyttäytyminen: Avoin ja ystävällinen. HYV
Uimahalu: Ui mielellään, aalloista välittämättä. HYV
Hakuinto: Liikkuu laajalla alueella itsenäisesti. HYV
Noutohalu: Käy ensin muutamalla riistalla, jonka jälkeen ryhtyy noutotyöhön. Kania ei ota jäljen päästä vaikka sitä autetaan. HYL
Nouto-ote: Pinnallinen ja pehmeä. HYV
Palauttaminen: Palauttaa mielellään ohjaajalle. HYV
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen ja äänetön. HYV
Itseluottamus ja aloitekyky: Selvittää jäljen, muttei ota kania suuhunsa avustuksesta huolimatta. HYL
Yhteistyö: Miellyttävässä yhteistyössä. HYV
Yleisvaikutelma: Miellyttävässä yhteistyössä ohjaajansa kanssa työskentelevä koira, joka selviytyy kokeen tehtävistä muuten muttei ota
jäljen päässä olevaa kania suuhunsa. HYL
Noutajien taipumuskoe, 10.10.2010 Mjösund, Petri Tuominen, NOU 0
Sosiaalinen käyttäytyminen: Käyttäytyy hyvin toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. HYV
Uimahalu: Syöksyy veteen, ui mielellään. HYV
Hakuinto: Innokas koira, kattaa alueen hyvin. HYV
Noutohalu: Tänään koira ei ota itsenäisesti alueelta variksia. HYL
Nouto-ote: Lokeista pinnalliset, myös variksista. HYV
Palauttaminen: Ohjaajalle. HYV
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen. HYV
Itseluottamus ja aloitekyky: -
Yhteistyö: Hyvä. HYV
Yleisvaikutelma: Tekee tänään hyvän vesityön, mutta varisten spontaaneissa ylösotoissa vaikeuksia. HYL
Noutajien taipumuskoe, 1.8.2010 Kemiö, Petri Tuominen, NOU 0
Sosiaalinen käyttäytyminen: Käyttäytyy hyvin ihmisiä ja muita koiria kohtaan. HYV
Uimahalu: Syöksyy veteen, ui mielellään. HYV
Hakuinto: Kattaa hyvin alueen ja on hyvä löytäjä. HYV
Noutohalu: Lähtee mielellään heitettyjen perään, mutta tänään ei halua noutaa haussa olevia variksia. HYL
Nouto-ote: Hyvät otteet riistoista. HYV
Palauttaminen: Palauttaa ohjaajalle eteen. HYV
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen ja rauhallinen. HYV
Itseluottamus ja aloitekyky: -
Yhteistyö: Hyvä yhteistyö, ohjataan miellyttävällä tavalla. HYV
Yleisvaikutelma: Hyvässä suhteessa oleva pari. Koira tekee tänään hyvän vesityön ja löytää hausta kaiki riistat nopeasti, mutta valitettavasti
varikset eivät tänään kiinnosta noutoon saakka. HYL